Oppimisfilosofia 

Voimalassa luotetaan tiimin voimaan. Oppiminen tapahtuu yhdessä  käytännönläheisten keinojen avulla. Voimalan oppimismenetelmät pohjautuvat Prokatemialla hyviksi havaittuihin malleihin.

Paja. Dialogiin perustuva oppimismetodi, jossa tiimiläiset istuvat mukavilla nojatuoleilla ringissä. Yhdessä keskustelemalla jaetaan tietoa, kehitellään uusia ideoita ja ratkotaan ongelmia. Valmentaja ohjaa pajaa, mutta antaa oppijoille suurimman roolin keskustelun muodostamisessa.

Synnytys eli innovointi. Lähtökohtana on jokin ongelma, johon tarvitaan uusia luovia ratkaisuja. Oppimaansa perustuen tiimi kehittää ratkaisun pohdittavaan kysymykseen aikarajan puitteissa. Ongelma voi olla teoreettinen tai vaikkapa asiakkaan antama.

Solut ja workshopit eli pienryhmäopiskelu. Soluissa ja workshopeissa jaetaan tietoa ja opitaan toisten työskentelytapoja. Pienryhmiä voidaan perustaa opiskelemaan yhtä tai useampaa aihealuetta.

Kirjaesseet. Teoriapohjaa ja uusia näkemyksiä hankitaan lukemalla joitakin ammattikirjoja. Voimalalla on valmis lista suositeltavista kirjoista, jotka eivät kuitenkaan ole oppikirjoja. Luetuista teoksista tehdään vapaalla toteutustavalla essee, jossa tarkoituksena on pohtia opitun merkitystä itselle ja tiimin omalle projektille.

Projekti. Käytäntö on paras keino hankkia pysyvää oppia. Voimalan tiimi kehittää ja toteuttaa oman projektin, jossa jokainen pääsee etsimään omia vahvuuksiaan. Kokeilemalla ja yhdessä toimimalla hankitaan yhteinen kokemus, josta on paljon hyötyä myös tulevaisuudessa.

Starttileiri. Valmennuksen alkupuolella pidetään vuorokauden kestävä starttileiri luovassa ympäristössä. Leirillä startataan projekti, pidetään yhdessä hauskaa ja opitaan tuntemaan kaikki tiimin jäsenet.